Kevät soi jo meren yllä.
Laskeutuu valkoisina parvina kallioille,
katoaa välillä sadeverhon taa.
Penkille on unohtunut tupakkapussi
ja sukupolvien välinen rauhanpiippu.
Vuodenaika vuodenajalta olen enemmän minä.
En katoa ketunjälkiin,
rapise käpyinä rantahiekalle,
en lakastu kuin kaadettu niittyheinä.
Jos nyt kohtaisimme,
murtuisit kuin jäinen sammal saappaan alla.
Minä hyväilisin sinut takaisin pehmeäksi pajunkissaksi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti