Sivut

perjantai 16. syyskuuta 2016

Kaikkoavilla askelillaan

Mies oli kuin vielä kesässä viipyilevä syyspäivä.

Puutarha tuoksui omenoille ja suppilovahveroille. Ilta madalsi taivaan ja kultasi sänkipellon.

Tulevat päivät väreilivät maltaana hengityksessä, vielä jossain kaukana, tuntemattomilla takapihoilla.

Hän sanoi hei ja poistui.

Lähdöllään hän vapautti meidät, muokkasi rakastajiksi runoille. Kaikkoavilla askelillaan sitoi iäksi itseensä, lasiseen lapsuuteen.

Puoliksi

Näen sinut:

Syksyn ruosteisessa koivussa,
vasten tumman taivaan uhoa.

Viljasiilon kalliovuoressa,
keskellä matalaa maata.

Aamuviideltä autotallissa,
vilahduksena peruutuspeilissä.

Puoliksi näen itseni,
                 kokonaisen isäni.