Mies oli kuin vielä kesässä viipyilevä syyspäivä.
Puutarha tuoksui omenoille ja suppilovahveroille. Ilta madalsi taivaan ja kultasi sänkipellon.
Tulevat päivät väreilivät maltaana hengityksessä, vielä jossain kaukana, tuntemattomilla takapihoilla.
Hän sanoi hei ja poistui.
Lähdöllään hän vapautti meidät, muokkasi rakastajiksi runoille. Kaikkoavilla askelillaan sitoi iäksi itseensä, lasiseen lapsuuteen.
